Kullan hintaralli yllättää markkinat?
Kullan hintaralli saattaa olla edessä vaikka kullan hinta on ollut maailmanmarkkinoilla vuonna 2018 tasainen. Arviot kullan hinnan noususta loppuvuoden aikana saivat asiantuntijoilta negatiivisin sävyisen lausunnon. Kysynnän ja tarjonnan laki pätee hyvin myös kullan hintaan ja kullan myyntiin. Kullan kulutuskysyntä ei näytä nousevan riittävän korkeaksi jotta kullan hinta olisi nousupainoitteinen enää tänä vuonna.
Kullan kulutuskysyntää on ollut Intiasta ja Kiinasta, mutta kysyntää on ollut vain siinä määrin ettei sillä ole ollut isoja vaikutuksia kullan hintaan. Vaikka kulta näki elokuun puolivälissä positiivisen nousun on kullan hinta jämähtänyt paikoilleen tai jopa laskusuunnassa. Asiantuntijat odottavat että kuluttajien kysynnän heikkenemistä voi tapahtua sekä Intiasta että Kiinasta, jonka vuoksi he ennustavat että kullan hinta pysyy alhaisena.
Kiinan kullan tuonti väheni jo heinäkuussa. Osa kullan hinnan asiantuntijoista ovat jo esittäneet huolestuneisuutta kuluttajien luottamuksen puutteesta talouden tilaan olevan yhtenä syynä kullan kysynnän vähenemiseen. Kiinan talouden odotetaan jatkavan hidastumista tulevilla vuosineljänneksillä ja sillä voi olla merkitys korumyynnin vähenemiseen entisestään.
Intiassa maan kauppaministeriö ilmoitti, että Intian kullan tuonti on kasvanut kuukausitasolla 29 prosenttia ja jopa 41 prosenttia vuotuisella tasolla kesäkuussa ja oli 2,96 miljardia dollaria. Nämä luvut eivät kuitenkaan riitä palauttamaan kuluttajien kysyntää takaisin tasolle, missä se oli muutama vuosi aikaisemmin.
Kullan hintaralli voi olla kuitenkin edessä mikäli maailmanmarkkinatila muuttuu tai tapahtuu jotain mullistavaa eri maiden suhteissa. Em. voi olla nopeasti vaikutus kullan hinnan nousuun jolloin asiantuntijoiden lausunnot ja arviot murenee hetkessä.
Uusi hinta kullan hintaralli ylöspäin on todennäköisesti monen kullan myyntiä harkitsevan toivelistalla. Näköpiirissä ei ole kuitenkaan ihan heti sellaista mikä antaisi impulssin kullan hinnan nousuun. Viimeisin kullan hintaralli nähtiin vuosina 2009-2011, jolloin kullan hinta nousi hyvin nopeasti korkeisiin ennätyslukemiin pysytellen siellä parisen vuotta. Sen jälkeen on ollut kullan hinnassa pääasiassa laskusuhdevoittoinen vire. Loppuvuonna 2018 asettunee kullan hinta asiantuntijoiden mukaan nykytasolle eikä siinä tule tapahtumaan mitään romahdusta.
Yllättävää voi kuitenkin aina tapahtua joten kullan hintaa on hyvä seurata aktiivisesti. Kysynnän ja tarjonnan laki pätee hyvin kullan hintaan.